A

Yhteisten tilojen käyttö

Yhteisten tilojen käyttö

Asuinympäristö on kodikas ja viihtyisä, jos talon yhteistilat ja piha-alueet pidetään siisteinä ja hyvin hoidettuina. Yhteiset tilat antavat ensivaikutelman asuinalueesta ja sen asukkaista.

Porrashuone, hissi ja parveke

Porrashuone hisseineen on kerrostalon eniten kääytetty yhtestila. Niiden siistydestä huolehtivat kaikki asukkaat.

Paloturvallisuusmääräykset kieltävät tavaroiden, esim. lastenvaunujen, säilyttämisen porrashuoneissa ja yleisissä tiloissa.

Porrashuoneiden ulko-ovissa on sähkölukot, joilla ne lukitaan yöksi.

Parveke on pidettävänä puhtaana roskista ja lumesta. Mikäli parvekkeen lattia on maalipintainen ja lattialla pidetään mattoja, ne on nostettava kuivumaan, koska ne kastuvat sateella.

Parvekekukat on sijoitettava kaiteen sisäpuolelle.

Parvekkeita ei ole tarkoitettu varastotiloiksi.

Varastot

Ulkoiluvälineille, kuten polkupyörille, suksille ja usein myös lastenvaunuille, on kerrostaloissa omat säilytystilansa. Näiden tilojen ovet pidetään lukittuina.

Kutakin asuntoa varten on erillinen irtaimistovarasto, jonka ovessa on lukkoraudat valmiina riippulukolle, joka asukkaan on hankittava itse.

Sisätiloissa ei saa säilyttää tulenarkoja nesteitä tai kaasuja. Moottoripyöriä ja mopoja ei myöskään saa säilyttää sisätiloissa.

Sauna

Saunavuoro varataan Sastamalan Vuokratalot Oy:n asiakaspalvelusta. Se maksetaan kuukausittain vuokran yhteydessä.

Jätä sauna jälkeesi siistittynä, sellaisena kuin sen itse haluaisit olevan vuorosi alkaessa. Varustaudu omin laudeliinoin. Lemmikkieläinten vieminen saunatiloihin on kielletty.

Säästä suihkuvettä ja vältä löylyhuoneen puupintojen turhaa kastelua. Yksityiskohtaisempia ohjeita on pukuhuoneessa.

Pesutupa

Ohjeet pesutuvan käytöstä ovat pesutuvan seinällä. Lisätietoja voit kysyä Sastamalan Vuokratalot Oy:n asiakaspalvelusta.

Kerhohuone

Kerho- ja askartelutilojen käytöstä, järjestyksestä ja siivouksesta huolehtii asukastoimikunta, ellei toisin ole sovittu.

Piha- ja leikkialueet

Piha-alue ja siellä sijaitsevat mattotelineet ja jätehuoltopaikat ympäristöineen pysyvät ehjinä ja siisteinä, kun niitä käytetään oikein.

Leikkialueet ja -välineet on suunniteltu lasten käyttöön. Lemmikkieläinten ulkoiluttaminen näillä alueilla on järjestyslain (612/2003) mukaan kielletty.

Pysäköinti

Voit tiedustella vuokrattavissa olevia autopaikkoja Sastamalan Vuokratalo Oy:n asiakaspalvelusta. Kiinteistön alueella vapaasti asukkaiden ja vierailijoiden käyttöön tarkoitetut pysäköintipaikat on osoitettu liikennemerkein.

Ajoneuvon luvaton pysäköiminen piha-alueella, ajoväylälle tai toisen hallinnassa olevalle pysäköintipaikalle on kielletty.

Ajoneuvolla ajo pihateillä ja -käytävillä on kielletty välttämätöntä hälytys- ja huoltoajoa lukuun ottamatta. Myös todellinen huoltoajo on osoitettava kyltein tai valoin. Talvella väärin pysäköidyt autot haittaavat lumen auraamista ja hiekoittamista.

Virheellinen pysäköinti on rangaistava teko. Teemme aina ilmoituksen väärin pysäköidystä autosta pysäköinninvalvojalle tai poliisiviranomaisille.

Romuajoneuvojen säilyttäminen pihoilla ja paikoitusalueilla on kielletty. Ajoneuvon rekisteriin merkitty haltija vastaa niiden poiskuljetuskustannuksista.

Tupakointi

Tupakkalain (693/1976) mukaan tupakointi on kielletty kiinteistön kaikissa yhteisissä ja yleistiloissa.

Tupakointi asunnon sisätiloissa on kielletty.

Vuokrasopimuksissa on tupakointikieltoa koskeva ehto. Näissä sopimuksissa sisätiloissa tupakoinnilla aiheutetut vahingot tulevat asukkaan korvattavaksi. Tämän määräyksen rikkomisen perusteella vuokrasopimus voidaan myös päättää.